Vaikea uskoa todeksi, että viimeinen työpäivä on ohi eikä minun enää ikinä tarvitse vääntää yhtäkään patskua tai asentaa uutta limua koneeseen. Tämä päivä oli taas loistava muistutus siitä miksi en jatkanut työsopimustani, vaikka minulla olisikin ollut siihen täysi oikeus. Ensimmäiset kolme tuntia silkkaa kaaosta, koska kaksi kylmälaitetta oli pettänyt meidät (toinen jäädytti kaikki ja toinen lämmitti pilalle) ja se aiheutta paljon hankaluuksia. Tuulin tullessa kaaoksen loppuvaiheessa lounaalle vasta alkoi rentoutua ja tajuta, että hei, alkaa homma olla paketissa kohta. Loppupäivä menikin rattoisasti eikä viimeinen tuntikaan tuntunut missään. Ihmisiä tulee ikävä, mutta näkeehän niitä. Tilanne ei kuitenkaan koskaan ole täysin sama eikä sitä loistavaa toimintaa, kun kaikki pelaavat samaan pussiin ja sanomatta jokainen tietää mitä tehdä seuraavaksi, voi enää kokea samassa paikassa. Oikeastaan, nyt kun miettii, aika haikea olo. Paljon se otti, mutta jäi siitä jotain käteenkin.
Nyt on kaksitoista aamua siviilielämää jäljellä ja aion viettää sen kavereita tapaamalla, mökkeilemällä, lukemalla, elokuvailemalla, rentoutumalla ja erityisesti olemalla koiran kanssa. Pikkumiestä tulee niin kova ikävä. Se kun ei ymmärrä minne minä katoan ja miksi minä jätän sen niin pitkäksi aikaa. Onneksi Ville on sen Suuri Rakkaus, joten onneton se ei ole.
Töiden päättyminen on se selvin merkki siitä, että jotain on nyt tapahtumassa. Vaikka minusta on hölmöä liioitella ja suurennella inttiin lähtöä, silti tuntuu, ettei sitä vieläkään ihan tajua, että sinne on todella menossa. Se ei ole mikään viikonloppuleiri vaan oikeasti vuosi nuoruudestani. Odotan malttamattomana ja nyt voi todella asennoitua siihen, ettei mikään tule enää tielle.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2007
perjantai 15. kesäkuuta 2007
STJ 24
Aamut ne vaan vähenevät, jokaiselle neljälle viikonlopulle on suunniteltu ohjelmaa ja tekemistä. Särkänniemessäkin haluaisin käydä, mutta kukaan kaveri ei oikein suostu lähtemään mukaan. Mikäköhän niiden ongelma on? (Kuka ei haluaisi huvipuistoon!) Aamujen vähenemisestä on myös kertonut postilaatikkoni sisältö, eilen sieltä löytyi Ruotuväki ja Alokasliite, tänään tuli yltiöhieno Kaartin Jääkärirykmentin Alokasopas. Eikä ihan mikä tahansa opas, vaan CD-ROM! En vain ole saanut sitä pyörimään omalla koneella, onneksi poikaystävän läppäri sattui olemaan täällä, niin sen avulla vilkaisin oppaan läpi.
Hankin myös sen inttityttökirjan, ihan mielenkiintoista luettavaa on ollut ja välillä on pistänyt epäilemään, että mitenköhän minä mahtaisin pärjätä. Ilmeisesti sen tytön kanssa on ollut samaan aikaan minua huonokuntoisempia ja ovat silti säilyneet leireistä ja marsseista hengissä, joten enköhän minäkin. Hassua kyllä, kuinka yli kymmenen vuotta sitten palvelukseen astunut on murehtinut ihan samoja asioita kuin minä. Lähteekö ääntä tarpeeksi käskiessä ja etenkin, pysyykö pokka! Uimapuvussa keikisteleminen ja kylmäninho. Kaikkea sitä!
Kuntoiluun tuli takapakkia tosiaan, loppujen lopuksi nuhailu kesti kaksi viikkoa, kurkkukipu palasikin ja yskä paheni. Muutama päivä sitten uskalsin tehdä kaverilta saamani Terve selkä -kirjan jumppaohjelman, joka on keskittynyt vahvistamaan selän ja vatsan lihaksia. Ihmeellistä, miten pelkästä venyttelystä ja hallitusta, hitaista liikkeistäkin voi tulla hiki! Eilen myös sain raahattua itseni salille, edellisestä kerrasta on ollut kolme viikkoa. Tänään nuhasta on jo sen verran aikaa, että käyn pienellä juoksupyrähdyksellä.
Saleilusta on täysin mennyt maku ja olenkin nyt päättänyt heittää tarkan ohjelmani syrjään, ja tehdä hieman vaihdellen eri liikkeitä, fiiliksen mukaan. Pääasia, että siellä tulee käytyä, joten koitan motivoida itseäni vaihtelulla. Loppuajan treenaaminen kohdistuukin lenkkeilyyn, siinä on vielä enemmän toivoa kuin lihaskunnon parantamisessa. Tosiasia kuitenkin on se - myönnettäköön nyt sitten - että kuntoindeksini tulee olemaan tyydyttävä.
Punnerrusprojektini lopahtaessa matka miesten punnerruksiin on pidentynyt entisestään ja vaikka tulen yrittämään viimeisen kolmen viikon aikana, paljoakaan ei ole tehtävissä. Vatsalihaksissa olen neljän päässä hyvästä, joten niitä koitan kovasti pumppailla... Jotain hyvää sentään, kun selkälihakset ovat rautaa ja kiitettävä pitäisi tulla helposti. Viime juhannuksena juoksin cooperissa 2350 m, joten kyllä nyt ihan tosissani uskon, että se tulos on parantunut ja tulee vielä parantumaan hieman, kun teen nämä loppulenkit. Tuo juhannusjuoksu oli elämäni ensimmäinen cooper (koulussa tytöt juoksivat tonniviissatasen) ja sitä ennen olin juossut alle kymmenen kertaa elämässäni lenkin, joten siihen nähden varmaan ihan hyvä tulos.
Nyt kuitenkin haluan opastaa teitä muita inttiin lähteviä, että ette joudu samaan tilanteeseen kuin minä. Älkää treenatko väärin. Itsehän aloitin tavoitteellisemman inttiin treenaamisen viime vuoden tammikuussa, kun aloitin savate formen. Kesätauon jälkeen alkoi syyskuussa salilla käyminen ja lokakuussa jatkui savate. Olisin paljon paremmassa kunnossa, jos olisin tajunnut aikaisemmin: Vasta keväällä tajusin oikeiden hölkkälenkkien merkityksen ja kotona tehtävien lihaskuntoliikkeiden toimivuuden. Paljon voi tehdä ilman rahallista panostustakin (vaikka lämpimästä suosittelen kunnon lenkkikenkien ja sykemittarin hankkimista)! Olen vasta nyt ymmärtänyt, että jos olisin joka salikerralla tehnyt lattialla edes niitä naistenpunnerruksia rintalihaslaitteen sijasta tai vatsalihaksia vatsalihaslaitteen sijasta, olisin jo paljon pidemmällä projektissani. Lattialla tehtävät liikkeet ovat kokonaisvaltaisempia ja omasta kokemuksestani saavat muutoksia aikaan paremmin, laitteissa tehtävät liikkeet vain vahvistavat. Salitreeni on hyvästä, mutta ei kannata unohtaa sitä lattialla ähisemistä ja mieluummin vapaapainot kuin koneet.
No niin, itsesäälin täyteinen saarnani on ohitse. En aio sanoa, että olisinpa treenannut enemmän - niin kuin yllättävän monen muun blogista on vuosien mittaan voinut lukea - vaan että olisinpa treenannut oikein. Sentään yritin. Muuten asiat alkavat olla kunnossa. Sotilasavustusta on haettu ja myönnetty, kuntosalin kanssa on tehty keskeytyssopimus ja asiat järjestetty muutenkin. Historian pääsykokeissa on myös käyty ja tulokset selviävät vasta intin alettua - siitä siis kuulette myöhemmin lisää. Ihan positiivinen fiilis kokeiden jälkeen, joten toivon sormet ja varpaat ristissä opiskelupaikkaa.
Jopa intin jälkeistä elämää on suunniteltu. Dobermanni on nyt tosissaan haavelistalla, samoin pianon soittamisen aloittaminen uudestaan. Pikkukoiran kanssa treenaaminen on myös listalla. Lisäksi muuttoa odotellessa ja muuton jälkeen voisin viimein hankkia sen ajokortin. Kaikkia näitä suunnitelmia tekee kuitenkin hyvällä mielellä ja intti kuuluu täysin luonnollisena osana tulevaisuuteen, muiden asioiden lykkääntyminen ei vaivaa, vaan ne ovat vain normaalia jatkumoa ja niitä jaksaa odottaa hyvällä mielellä. Vielä pitäisi vain keksiä lisää päivien täytettä ennen inttiä, että aika kuluisi nopeammin!
Hankin myös sen inttityttökirjan, ihan mielenkiintoista luettavaa on ollut ja välillä on pistänyt epäilemään, että mitenköhän minä mahtaisin pärjätä. Ilmeisesti sen tytön kanssa on ollut samaan aikaan minua huonokuntoisempia ja ovat silti säilyneet leireistä ja marsseista hengissä, joten enköhän minäkin. Hassua kyllä, kuinka yli kymmenen vuotta sitten palvelukseen astunut on murehtinut ihan samoja asioita kuin minä. Lähteekö ääntä tarpeeksi käskiessä ja etenkin, pysyykö pokka! Uimapuvussa keikisteleminen ja kylmäninho. Kaikkea sitä!
Kuntoiluun tuli takapakkia tosiaan, loppujen lopuksi nuhailu kesti kaksi viikkoa, kurkkukipu palasikin ja yskä paheni. Muutama päivä sitten uskalsin tehdä kaverilta saamani Terve selkä -kirjan jumppaohjelman, joka on keskittynyt vahvistamaan selän ja vatsan lihaksia. Ihmeellistä, miten pelkästä venyttelystä ja hallitusta, hitaista liikkeistäkin voi tulla hiki! Eilen myös sain raahattua itseni salille, edellisestä kerrasta on ollut kolme viikkoa. Tänään nuhasta on jo sen verran aikaa, että käyn pienellä juoksupyrähdyksellä.
Saleilusta on täysin mennyt maku ja olenkin nyt päättänyt heittää tarkan ohjelmani syrjään, ja tehdä hieman vaihdellen eri liikkeitä, fiiliksen mukaan. Pääasia, että siellä tulee käytyä, joten koitan motivoida itseäni vaihtelulla. Loppuajan treenaaminen kohdistuukin lenkkeilyyn, siinä on vielä enemmän toivoa kuin lihaskunnon parantamisessa. Tosiasia kuitenkin on se - myönnettäköön nyt sitten - että kuntoindeksini tulee olemaan tyydyttävä.
Punnerrusprojektini lopahtaessa matka miesten punnerruksiin on pidentynyt entisestään ja vaikka tulen yrittämään viimeisen kolmen viikon aikana, paljoakaan ei ole tehtävissä. Vatsalihaksissa olen neljän päässä hyvästä, joten niitä koitan kovasti pumppailla... Jotain hyvää sentään, kun selkälihakset ovat rautaa ja kiitettävä pitäisi tulla helposti. Viime juhannuksena juoksin cooperissa 2350 m, joten kyllä nyt ihan tosissani uskon, että se tulos on parantunut ja tulee vielä parantumaan hieman, kun teen nämä loppulenkit. Tuo juhannusjuoksu oli elämäni ensimmäinen cooper (koulussa tytöt juoksivat tonniviissatasen) ja sitä ennen olin juossut alle kymmenen kertaa elämässäni lenkin, joten siihen nähden varmaan ihan hyvä tulos.
Nyt kuitenkin haluan opastaa teitä muita inttiin lähteviä, että ette joudu samaan tilanteeseen kuin minä. Älkää treenatko väärin. Itsehän aloitin tavoitteellisemman inttiin treenaamisen viime vuoden tammikuussa, kun aloitin savate formen. Kesätauon jälkeen alkoi syyskuussa salilla käyminen ja lokakuussa jatkui savate. Olisin paljon paremmassa kunnossa, jos olisin tajunnut aikaisemmin: Vasta keväällä tajusin oikeiden hölkkälenkkien merkityksen ja kotona tehtävien lihaskuntoliikkeiden toimivuuden. Paljon voi tehdä ilman rahallista panostustakin (vaikka lämpimästä suosittelen kunnon lenkkikenkien ja sykemittarin hankkimista)! Olen vasta nyt ymmärtänyt, että jos olisin joka salikerralla tehnyt lattialla edes niitä naistenpunnerruksia rintalihaslaitteen sijasta tai vatsalihaksia vatsalihaslaitteen sijasta, olisin jo paljon pidemmällä projektissani. Lattialla tehtävät liikkeet ovat kokonaisvaltaisempia ja omasta kokemuksestani saavat muutoksia aikaan paremmin, laitteissa tehtävät liikkeet vain vahvistavat. Salitreeni on hyvästä, mutta ei kannata unohtaa sitä lattialla ähisemistä ja mieluummin vapaapainot kuin koneet.
No niin, itsesäälin täyteinen saarnani on ohitse. En aio sanoa, että olisinpa treenannut enemmän - niin kuin yllättävän monen muun blogista on vuosien mittaan voinut lukea - vaan että olisinpa treenannut oikein. Sentään yritin. Muuten asiat alkavat olla kunnossa. Sotilasavustusta on haettu ja myönnetty, kuntosalin kanssa on tehty keskeytyssopimus ja asiat järjestetty muutenkin. Historian pääsykokeissa on myös käyty ja tulokset selviävät vasta intin alettua - siitä siis kuulette myöhemmin lisää. Ihan positiivinen fiilis kokeiden jälkeen, joten toivon sormet ja varpaat ristissä opiskelupaikkaa.
Jopa intin jälkeistä elämää on suunniteltu. Dobermanni on nyt tosissaan haavelistalla, samoin pianon soittamisen aloittaminen uudestaan. Pikkukoiran kanssa treenaaminen on myös listalla. Lisäksi muuttoa odotellessa ja muuton jälkeen voisin viimein hankkia sen ajokortin. Kaikkia näitä suunnitelmia tekee kuitenkin hyvällä mielellä ja intti kuuluu täysin luonnollisena osana tulevaisuuteen, muiden asioiden lykkääntyminen ei vaivaa, vaan ne ovat vain normaalia jatkumoa ja niitä jaksaa odottaa hyvällä mielellä. Vielä pitäisi vain keksiä lisää päivien täytettä ennen inttiä, että aika kuluisi nopeammin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)