Näen edelleen inttiaheisia unia ja edelleen mietin asiaa joka ikinen päivä. Voitte uskoa, että se on melkoisen piinaavaa.
Mielessäni on pyörinyt uudestaan yrittäminen, mutta opiskelujani en halua keskeyttää sen takia, koska haluaisin edes muutamaksi kuukaudeksi ulkomaille opiskelemaan. Sanotaan, että valmistumiseeni menisi kuusi vuotta. Silloin olisin 26-vuotias. Olisi vielä ihan hyvin aikaa käydä palvelus loppuun, ja kuudessa vuodessa voi treenata tavoitteellisemmin sekä on aikaa parantua tästä C-paperit ansainneesta vaivasta. En tiedä huolisivatko minua enää kunniakomppaniaan. Sinne kuitenkin haluaisin.
Vielä suurempi haave olisi päästä sotakoiraohjaajaksi, henkeen ja vereen koiraihminen kun olen, ja jatkuvasti olen kouluttamassa itseäni siinä asiassa eteenpäin. Tänäänkin verijäljelle ja ensi kuussa kaksi viikonloppua varattu koirankouluttajakurssille ja kasvattajapäiville. Ensi vuoden alussa kotiin tulee palveluskoiraoikeudet omaava pentu. Niinisaloon on kuitenkin vaikea päästä Helsingistä käsin, mutta olisihan tässä kuudessa vuodessa aikaa miettiä asumisjärjestelyjä ja muuttaa perheyksikköni kanssa lähemmäksi länsirajaa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tsemppiä! Ei tää niin kovin herkkua ole, varsinkaan näin vanhana, mutta toisaalta NÄIN vanhana osaa suhtautua asioihin hieman eri tavalla, kuin nuorempana olisi. Joten uuteen yritykseen, jos siltä tuntuu. Mä en itse enää uudestaan lähtisi, jos saisin valita. -DJN
Kyllä mä eilen mietin, kun rämmin koiran kanssa tuolla ulkona monta tuntia, että tää olisi paskin talvi ikinä olla intissä. Mulle jäi lähinnä todella negatiivisia muistoja metsäleireistä, valitettavasti... Mut varmasti eri tyylillä nekin vois olla vähän kannustavampia tapahtumia.
Silti haaveilen takaisin lähtemistä, vaikka sitä miettiikin, että kävisikö siinä yhtään paremmin silläkään kerralla.
Olen tasaisin väliajoin käynyt katsomassa blogiasi, että josko olisi ilmaantunut uutta kirjoitusta. Vaikeita juttuja noi keskeyttämiset. Mulle varmasti olisi myös. Paljon onnea matkaan jos lähdet uudestaan kokeilemaan, ja lähde ihmeessä jos siltä tuntuu. Voihan se olla, että takaisin joutuisi taas tulemaan, mutta kokeilematta ei toisaalta tiedä. Ainakin voi ajatella yrittäneensä.
Onhan se kyllä niinkin, että elämä tuo eteen erilaisia asioita, ja joskus niin ajankohtaisilta tuntuneet asiat eivät olekaan enään tärkeässä asemassa. Siksi itsekin lähden nyt kesällä armeijaan, vaikkakin kesken koulun. En halua kokea sitä, etten menekään ja myöhemmin alkaisi harmittaa. Elämä on valintoja - onneksi =)
ps. Sulla on muuten mun blogin linkki ja mun palvelukseenastumiserä väärin tuolla listassa, ne kun vaihtui tuossa hiljattain ;D
Selvä, päivittelen uudet tuohon listaan! Jos osaan enää... Harmi ettet mennykään vielä, olisi ollut hauskaa kuulla kertomuksia omista tupakavereista johtajina.
Ehkä voisinkin päivittää uuden merkinnän taas, vaikka ei kauheesti olekaan mitään uutta kerrottavaa.
Lähetä kommentti