perjantai 6. heinäkuuta 2007

Viimeinen viikonloppu

Alkuviikon olin laiska, vaikka oli siihen laiskuuteen syitäkin. Eilen sain raahattua itseni viimeiselle salikäynnille ja juuri äsken saavuin lenkiltä. Juoksin aikalailla tasan 8 kilometriä ja aika oli 1 h 2 min. Aikamoista etanan vauhtia menin siis, mutta silti sykkeet olivat kamalan korkealla koko ajan. Vähän on lämpöilyä ja nuhaa ollut tässä tällä viikolla, joten ehkä niillä oli vaikutusta. Olen kuitenkin äärimmäisen ylpeä itsestäni, en ole ikinä hölkännyt 8 kilometriä. Siitä kyllä kävelin 20 metriä alkupuolella, kun yritin saada sykkeitä laskemaan, mutta päätin luopua yrityksestä ja menin loppumatkan hölkällä. Olin lenkille lähtiessä ajatellut jatkuvasti, että hölkkään vain 6,5 kilsaa (joka myös olisi henk koht ennätykseni), mutta 5,5 kilsan kohdalla tuntui, että ei tunnu missään.

Pitäisi olla jo suihkussa. Tai oikeastaan pitäisi jo pakata, tunnin päästä lähtö Tikkurilaan, josta suuntaamme mökkeilemään. Vähän huonoa säätä on lupailtu, mutta kasa lautapelejä mukaan, niin pärjätään.

Onnea kotiutuneille! Koitan vielä kirjoitella jotain ennen lopullista lähtöä.

Ei kommentteja: