maanantai 2. heinäkuuta 2007

Viikko!

Seitsemän aamua jäljellä. Tasan viikon päästä olen jo Sasan kanssa saarella. Vaikka jo kuukausi sitten tuntui siltä, että aikaa on melko vähän, niin nyt tosissaan tuntuukin siltä. Viimeinen viikko, kun näen kaikkien seuraamieni tv-sarjojen jaksot. Viimeinen viikko, kun ehdin nähdä kavereita. Viimeinen viikko, kun saan olla koirani kanssa. Viimeinen viikko, kun ehdin kuntoilla.

Viimeisin asia kyllä on lähinnä motivaatiota alentava. "En enää ehdi muuttaa mitään" ja siksi tekisi vain jäädä sohvalle makaamaan. Tänäänkin piti mennä salille, mutta siirsin käynnit keskiviikkoon ja torstaihin. Lupaan kuitenkin illalla mennä lenkille. Ihan varmasti! Kuntopuoli huolettaa, mutta ei ehkä niin paljon samalla tavalla kuin ennen. Nyt olen jo hyväksynyt sen, että kuntotestien valossa ainakaan en ole missään huippukunnossa, mutta se ei tarkoita sitä, että tulisin olemaan taakka muille. Tulen joka tapauksessa tekemään parhaani.

Viimeinen viikko siviilissä on myös saanut minut entistä enemmän hölläämään otetta ruokailustani ja on tullut vähän mässäiltyä, hyi minua. Nyt taidankin lähteä ostamaan nachoja ja tulista dippikastiketta, jotta illalla voi katsoa leffaa poikaystävän kanssa ja viettää nautiskellen viimeistä vapaata siviilimaanantaita.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä vaan tulevalle alokkaalle. Itsellänikin alkaa koitos 9. pv heinäkuuta, mutta Kainuun prikaatissa :)
T:Rita

ansku kirjoitti...

Kiitos kiitos, tsemppiä itsellesi myös tulevaan koitokseen!